Näytetään tekstit, joissa on tunniste Influenssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Influenssa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kuulumisia sairastuvalta ja PH-dieetti

Moi!

Terveisiä sairastuvalta ;) Influenssa taisi rantautua meille, eikä meinaa jatkaa matkaa. Kurja tauti, pitää otteessaan tiukasti kahta lasta. Nenäliinoja, kiisseliä, pillimehua, jäätelöä, särkylääkettä ja leffoja. Niitä kuluu tässä perheessä tällä hetkellä.

Oma kalenteri meni uusiksi mutta toisaalta on ollut ihanaa viettää tyttöjen kanssa kotona aikaa. Ei kiirettä minnekään. Käpertyä päiväunille yhdessä, silittää päätä ja vain olla.
No, okei..ihan noin ruusuista ei ole kokoaikaa ollut, enkä ole ollut ihan vain tekemättä mitään :D

Otsikossa on myös maininta toisesta aiheesta, ph-dieetistä. Taidanpa aloittaa ihan alusta.. Kun sain narkolepsia diagnoosin, niin etsin tietoa sairaudesta. Törmäsin usein sanaan ruokavalio ja vitamiinit. Yhdellä oli toiminut vähähiilihydraattinen ruokavalio, toisella gluteeniton. Myös vitamiineja suositeltiin ottamaan lisänä purkista. Ymmärsin, että kun nopeita hiilihydraatteja rajoitetaan, niin ruoan jälkeinen väsymys ei olisi niin voimakas.

Kävin neurologin lähetteellä ravitsemusterapeutilla. Hänellä ei ollut kokemusta narkolepsiaa sairastavista ja käynti koostui aika pitkälti minun toiveistani. Suunnittelimme ja laskimme sopivan vhh-ruokavalion niin, että iltaa kohti hiilihydraatteja tuli enemmän mukaan. Käynnin jälkeen en kuitenkaan jotenkin tuntenut houkutusta alkaa seurata ruoka-aineiden hiilihydraattimääriä ja paljonko mitäkin saan ruoasta päivän aikana. Taidan olla liian laiska sellaiseen ;)

Loppuvuodesta näin sitten mainoksen Fitfarmin ph-dieetistä. Ajatus jäi kummittelemaan mieleeni ja lopulta päädyin sen ostamaan. Miksikö? Kaikki ohjeet olivat mainoksen mukaan gluteenittomia ja reseptiikka täysin valmiina. Näin helpostiko entinen leipähiiri pääsisi tavoistaan?

Koitti päivä kun sain reseptit auki ja innolla aloin odottaa, että pääsen niitä toteuttamaan. Ohjeissa oli todella paljon sellaisia raaka-aineita, mitä en ollut ikinä käyttänyt. Voin kertoa, että kaupassa käynti ei ollut ihan nopea..;)

Noin kaksi viikkoa aloituksesta on kulunut ja olen ollut aika tyytyväinen. Muutamaa lukuunottamatta ohjeet ovat olleet sellaisia, että hyvin on maistunut. Uusista ruoka-aineista on löytynyt meidän perheelle sopivia ja mikä parasta, ruokailurytmi sopii niin hyvin omaani! Olen useammankin kerran koittanut saada ruokailurytmini säännölliseksi, mutta ei ole ihan onnistunut. Asenne kuulema ratkaisee, mutta itse kaipaan joustavuutta ja oman kehon kuuntelua myös. Ruokien paikkoja on voinut vaihdella ja keskustelupalstalla dieetin tekijä ravitsemusterapeutti Tiina Hälvä vastailee kysymyksiin. Hän myös seuraa ja kyselee mikä vointi ihmisillä on sekä kannustaa ja tsemppaa eteenpäin. Hän antaa vaihtoehtoja eri ruoka-aineille ja etsii korvaavat tuotteet allergisille. Vastauksen kysymykseen saa jo samana päivänä. Aika hieno palvelu!

Ph-dieetti on tarkoitettu tasapainottamaan kehon ph:ta ja puhdistamaan elimistöä kuonasta. Kokemuksia kun olen lukenut, niin aikamoisia tuloksia ihmiset ovatkin saaneet aikaan: Paino on pudonnut neljässä viikossa aika paljon, senttejä hävinnyt ja väsymys väistynyt. Aineenvaihdunta parantunut ja ihon kunto on parempi kuin ennen dieettiä.

Itse en käynyt vaa`alla tai ottanut mittoja ennen aloitusta. Oma tavoitteeni oli ennemminkin elimistön puhdistuminen, ruokaremontti ja sokerista sekä leivän syönnistä irti pääsy. Olenkin ollut todella hämmentynyt, että leipää ja sokeria ei ole tehnyt mieli! Aivan puhtaasti en kuitenkaan tätä kahta viikkoa ole mennyt. Lapset leipoivat pullaa ja maistoin kaksi. Viikonloppuna vietin iltaa ystävän kanssa ja hieman muutin sen päivän ruokaohjeita. Ruoat kuitenkin koostuivat dieetin aikana "sallituista" ruoka-aineista :)

Pikkusuolaiseksi tein siemennäkkileipää Gluteeniton Muumimamma -blogin ohjeella:
http://gluteenitonmuumimamma.fi/leivat/paras-gluteeniton-nakkileipa/
Tämä on aivan huippua, suosittelen! Tämä ei kuulu ph-dieettiin, mutta päätin, että tämä on pieni paha verrattuna vaikkapa sipseihin.

Tänään olen palautunut taas puhtaasti ph-dieetin ohjeisiin. Helpottaa arkea, kun on selkeä suunnitelma siitä mitä syön ja nälkä sekä mieliteot jäävät taas taka-alalle. Tästä dieetistä lisää vielä myöhemmin :)

Love Sarah <3

Ps. PH-dieetti alkaa seuraavan kerran Fitfarmilla 1.2.2016. (Ei ole maksettu mainos.)